Wednesday, July 12, 2017

Laillisen ja laittoman psykedeeliavusteisen terapian äärellä

Rolling Stone -lehdessä julkaistu, psykedeeliavusteista terapiaa perinpohjaisesti käsittelevä artikkeli The Psychedelic Miracle nivoo yhteen sekä asiantuntijahaastatteluja että kirjoittajan koskettavaa kuvausta omasta prosessistaan, jossa hän haki itsemurhan partaalle ajaneisiin traumoihinsa apua psykedeelejä laittomasti hyödyntäneistä terapiasessioista. Tekstissä haastatellaan sekä laillista tieteellistä tutkimusta tekeviä tutkijoita että psykedeelejä ilman laillista lupaa terapiatyössä hyödyntäviä, joista monet ovat mielenterveysalan ammattilaisia, joiden lisäksi ääneen pääsee muutamia muitakin aihepiiristä kiinnostuneita. Tämä teksti tiivistää joitakin artikkelin käsittelemiä aiheita.



Yksi psykedeelien kieltämiseen 60-luvulla johtaneisista tekijöistä oli pelko siitä, että niiden käyttö edistäisi yhteiskunnan hyvien, vaalimisen arvoisten asioiden romahtamista. Nyttemmin, kun psykedeelejä ja niiden käytön optimaalisia olosuhteita aletaan ymmärtää paremmin, niistä saattaakin päinvastoin olla muodostumassa tärkeitä apuvälineitä niin yksilölliseen kuin yhteiskunnalliseenkin eheytymiseen: psykedeelit enää ole mitenkään leimallisesti vastakulttuuri-ilmiö, vaan koko yhteiskunnallemme tarjoutuva tehokas työkalu, joka voi auttaa vastuullisemman, vakaamman, terveemmän ja oikeudenmukaisemman maailman rakentamisessa.
Artikkelin mukaan yksin Yhdysvalloissa on jo satoja psykedeeliavusteista terapiaa laittomasti tarjoavia ihmisiä, joista monet toimivat päivätyökseen psykiatrian, psykologian, erilaisten terapiamuotojen tai muun hoitotyön aloilla. He asettavat uransa, maineensa ja vapautensa vaakalaudalle, koska kohtaavat jatkuvasti työssään ihmisiä, jotka voivat pahoin, ja joista moni päätyy lopulta tekemään itsemurhan koska eivät löydä ahdinkoonsa muuta ratkaisua. Monilla potilaista ei yksinkertaisesti ole aikaa odottaa sitä, että psykedeeliavusteista terapiaa tarjoutuisi heille laillisesti. Ammattilaisten näkökulmasta Hippokrateen valan noudattaminen ei välttämättä aina käy yksiin sen kanssa, mitä laki sanoo.

Samaan aikaan jatkuu psykedeelien valtavirtaistunut tieteellinen tutkimustyö, jota tehdään yhä useammissa tutkimusyliopistoissa ympäri maailman. Tutkimustietoa karttuu niin psykedeelien terapeuttisesta potentiaalista, vaikutusmekanismeista kuin hyvistä käytännöistä optimaalisten tulosten tavoittamiseksikin. Laillista tutkimusta tekevät painottavat, etteivät tee eivätkä voi tehdä yhteistyötä niiden kanssa, jotka tekevät psykedeeliavusteista terapiaa ilman laillista valtuutusta, mutta jotkut heistäkin ilmaisevat silti kunnioittavansa kollegoidensa rohkeutta, ja harmittelevat sitä, etteivät nämä työnsä laittomuudesta johtuen pääse avoimesti jakamaan työnsä kartuttamaa tietämystään. (Tähän liittyen voi suositella sveitsiläisen psykoterapeutti Friederike Meckel-Fischerin parin vuoden takaista teosta Therapy with Substance, jonka Fischer kirjoitti jäätyään kiinni vuosikymmenen ajan laittomasti vetämistään psykedeeliterapiasessioista.)

Haastatellut asiantuntijat muistuttavat, ettei kukaan lupaa psykedeeliavusteisen terapian olevan kivutonta: psykedeelit eivät tee terapiatyöstä helppoa, vaan parhaimmillaankin tekevät sen mahdollisemmaksi. Vaikka monet poistuvatkin sessioista uudistuneina ja elämänsä tosiasioita aiempaa syvemmin hyväksyen, on syytä tiedostaa, että psykedeelien vaikutuksiin liittyy usein voimakkaita pelkoja ja muita vaikeita tunnetiloja sekä kokemuksia oman elämän ja minäkuvan pirstaloitumisesta. Oikein tuettuna tällainen prosessi voi olla itsetuntemusta ja hyvinvointia lisäävä, mutta huonoissa olosuhteissa myös traumatisoiva. Kokemuksen puitteisiin ja jälki-integraatioon on kiinnitettävä huomiota – jo sessioita valmisteltaessa. Artikkelin kirjoittaja kuvaa elävästi oman MDMA-kokemuksensa jälkityöstön raastavuutta, ja kertoo jälkivaikutusten rajuuden tulleen hänen sessionsa pitäneelle underground-terapeutillekin yllätyksenä. Laillista psykedeeliterapiatyötä tekevät kertovat vastaavia ongelmia kohdanneiden ottavan heihin toisinaan yhteyttä apua hakeakseen, mikä kuvaa selkeää tarvetta kartuttaa psykedeelien vaikutusta koskevaa ymmärrystä, ja tuoda saataville esimerkiksi sellaisia matalan kynnyksen palveluita, joiden avulla ihmiset voivat saada tarpeellista tukea kokemustensa käsittelyyn.

Sen lisäksi, että maanalaisen terapian sessioihin osallistuville ei aina ole tarjolla riittävää jälkitukea, laittomuuteen liittyy muitakin ongelmia: Ilman laillisia kanavia monilla ei myöskään ole valinnanvaraa sen suhteen, kenen kanssa sessioitaan toteuttavat, kun jo yhdenkin tällaista palvelua tarjoavan löytäminen voi olla vaivalloisen etsinnän takana. Siinä missä monissa psykedeelejä perinteisesti hyödyntäneissä kulttuureissa tukena on koko muu yhteisö, omasta kulttuuristamme toistaiseksi puuttuu tällaisen mahdollistava, laajalle levinnyt ymmärrys psykedeelien vaikutuksista. Rahan avulla varakkaammat voivat varmistaa saavansa jälkityöstöön apua, mutta monilla ihmisillä ei yksinkertaisesti ole sellaiseen varaa tai tarvittavia sosiaalisia verkostoja. Tässä vaiheessa kokonaisvaltaista psykedeeliterapiaa on siis helpoimmin tarjolla taloudellisesti ja sosiaalisesti etuoikeutetulle väestönosalle.

Tekstissä haastatellaan myös Piilaaksossa työskenteleviä, jotka puhuvat psykedeelien vaikutuksesta monien bisnesmaailmassa toimivien elämään ja katsomuksiin: monet ovat alkaneet ilmentää toiminnassaan ja valinnoissaan psykedeelikokemustensa tukemaa ymmärrystä siitä, että ihmislaji toimii osana elollista systeemiä, jonka asettamat rajoitukset ja reunaehdot on otettava huomioon ihmisen toiminassa. Yksi haastatelluista kuvaa psykedeelien avaavan "uudenlaisia kognitiivisia moodeja", ja kertoo myös suunnitelleensa kaapistatulovideokampanjaa, jossa eri alojen innovaattorit kertoisivat avoimesti psykedeelien vaikutuksista omaan työhönsä.

Teksti luonnostelee hitusen myös kieltolainjälkeistä maailmaa, jossa psykedeelejä olisi tarjolla laillisesti ja tarkoin säänneltynä. Myös sääntelyyn liittyy merkittäviä haasteita, joiden ratkaisemista ei voi pitää läpihuutojuttuna. On ilmaistu huolta siitä, että medikalisaatio saattaa johtaa liian tiukkaan rajaukseen sen suhteen, ketkä psykedeelejä voivat käyttää ja missä olosuhteissa, tai toisaalta myös psykedeelien liian huolettomaan tyrkyttämiseen. Niinikään uhkana on, että laillisen saatavuuden myötä alettaisiin tarjota halpaan hintaan matalatasoisia palveluita kokemattomien tekijöiden toimesta. Koska psykedeelien käyttöön liittyy riskejä, on pohdittava tosissaan kysymystä siitä, miten mahdollisimman tehokkaasti edistää laajamittaista tietämystä niistä lähestymistavoista, jotka mahdollistavat psykedeelien käytön tavalla, joka on kestävää ja niin yksilöiden kuin yhteisöjenkin hyvinvointia lisäävää.

Kiinnostavia näkökulmia aihepiirin ympärillä riittää. Tämä teksti oli vain pintapuolinen kuvaus Rolling Stonen monipuolisesta ja ehdottomasti lukemisen arvoisesta artikkelista. Psykedeliö suosittelee.

Thursday, June 22, 2017

Psykedeelinkkejä, osa 2

Kuva: Vladimir Kush – Confessio

Uusi linkkivalikoima psykedeeleihin liittyvän kulttuurin, politiikan, aktivismin ja perinteiden alueilta:


Psykedeelien historiaa Ruotsissa käsittelevä artikkeli lähestyy aihepiiriä niin taiteen, tutkimuksen, musiikin kuin esoteriankin näkökulmasta. Erittäin mielenkiintoinen katsaus, jonka sisältö oli allekirjoittaneelle pääosin uutta. Kuinka moni tiesi, että ruotsalaisen talk show -ohjelman yleisöä on heitetty psilosybiinisienillä, tai että jazzmuusikko-psykologi Björn Netz teki Ruotsissa 60-luvulla LSD-tutkimusta armeijan palveluksessa?


Psykedeelitutkimusjärjestö MAPSin Kanadan jaoston johtaja Mark Haden puhuu Vancouver Real -podcastissa siitä, miten psykedeelejä on perinteisesti käytetty konteksteissa, joissa niiden vaikutukset ovat olleet prososiaalisia: Ne ovat auttaneet yhteisöjä, yksilöitä ja perheitä yhdistymään. Niillä on tuettu siirtymiä nuoruudesta aikuisuuteen, syksystä talveen, kuolemaa jne. Tarkoituksena on ollut tukea muutoksia ja yhdistää. 

Tätä toimintaa ovat johtaneet yhteisöjen vanhimmat ja se on ollut keskeinen osa yhteisön toimintaa. Haden puhuu myös siitä, kuinka psykedeelien voi tietyllä tapaa nähdä 60-luvulla liittyneen päinvastaiseen – ne edesauttoivat antisosiaalisia muutoksia, mitä voi pitää poikkeuksellisena vaikutuksena psykedeelien (tunnetussa) historiassa.


Kannabiksen laillistaneessa Koloradossa järjestetään itsetutkiskeluun painottuneita, ohjattuja kannabismatkoja. Voi aavistaa, että kannabikseen ja psykedeeleihin liittyvien stigmojen ja kieltojen poistuessa tällaisia palveluita tulee tarjolle enemmänkin. 


Pakistanilaisnainen tarjoaa äidilleen psilosybiinisieniä auttaakseen tätä käsittelemään miehensä kuolemaa. Sienet johtavat solmujen äärelle.


MAPSilla työskentelevä Natalie Ginsberg puhuu siitä, miten hän ja monet kollegansa ovat merkittävillä tavoilla etuoikeutettuja kyetessään puhumaan psykedeeleistä avoimesti ilman pelkoa lakiseuraamuksista, sekä pyrkimyksestä hyödyntää noita etuoikeuksia niiden auttamiseen, joilla vastaavaa etuoikeutta ei ole.


Nyrjäyttävää päivänjatkoa.



--–-- - - - - - --–--


Viesti Psykedeliön ylläpitäjältä:

Jos haluat edistää psykedeeleihin liittyvää,
laadukasta ja kiihkotonta tiedonvälitystä,
yksi keino siihen on tukea aihepiirin parissa tekemääni työtä 
joukkorahoituskampanjani kautta.
Lisätietoa tästä linkistä.

Kiitos!


--–-- - - - - - --–--

Sunday, March 19, 2017

Psykedeelinkkejä, osa 1



Täysimittaisten artikkelien kirjoittaminen vaatii paljon aikaa, eikä läheskään kaikista kiinnostavista aiheista ehdi tuottaa pitkiä tekstejä. Koska kuitenkin kahlaan läpi paljon blogin aihepiiriä käsittelevää aineistoa, ja olen jo jonkin aikaa kirjoittanut jakamisen arvoisista jutuista lyhyitä tiivistelmiä, olen päättänyt alkaa julkaista linkkiesittelyitä psykedeeliblogeissani.

Aion siis vastaisuudessa postata vastaavia koosteita sekä tähän blogiin että Psykedeliön Psykedeeliuutiset-sisarblogiin. Jakolinjahan on, että Psykedeeliuutiset käsittelee vain psykedeelitutkimusta koskevia aiheita, Psykedeliö taas kaikkea muuta psykedeeleihin liittyvää.


-~-


Tämänkertaiset linkit:

1.) How College 'Psychedelic Clubs' Are Changing the Conversation on Drugs (Leafly)

Yhdysvaltalaisten yliopistojen yhteydessä toimii oppilaiden organisoimia psykedeelikerhoja, joissa psykedeeleistä kiinnostuneet voivat jakaa informaatiota, tarkoituksena edistää vastuullisempaa käyttökulttuuria. Kerhot ovat tarjonneet myös tripsittausta ja aineanalyysipalvelua. Alun epäluulojen ylityttyä yhteisymmärrys kerhojen toiminnan tarpeellisuudesta on löytynyt myös koulujen henkilökunnan kanssa.


2.) Criminals and Researchers: Perspectives on the Necessity of Underground Research (The Nexian)

DMT Nexus -sivuston moderaattori ja The Nexian -lehden toimittaja David Nickles puhuu sen puolesta, että etenkin niin kauan kun psykedeelit on kielletty, on tarpeen virallisesti valtuutetun tutkimuksen rinnalla tarpeen tehdä myös maanalaista, virallisten toimintaverkostojen ulkopuolella tapahtuvaa tutkimusta. Keskeisinä syinä hän esittää, että ensinnäkään kaikilla aihepiiristä kiinnostuneilla ei ole mahdollisuutta päästä tutkimuksen vaatimalle akateemisen maailman tasolle, ja toisekseen, virallista rahoitusta myönnetään vain hyvin rajatulle määrälle mahdollisista tutkimusaiheista: suurta osaa kiinnostavista tutkimuskysymyksistä ei valtavirran tieteessä tulla rahoittamaan. Vaikka lähestymistavassa on nähtävissä myös ongelmia, on myös Nicklesin kantaa helppo ymmärtää.


3.) Psychiatric Power and Taboo in Modern Psychedelia (Reality Sandwich)

Edellisen artikkelin aihepiiriin kytkeytyvä teksti, jossa käsitellään psykedeelien "uuden tulemisen" yhteydessä voimakkaana ilmenevää taipumusta yrittää paketoida psykedeelien myönteiset vaikutukset pelkästään lääketieteen, kontrolloidun ja artikuloitavissa olevan alueelle. Vahva puolustuspuhe sen puolesta, että vaikka psykedeelikokemusten elementeistä voikin rakentaa kartastoja, eivät ne viime kädessä yksinkertaisesti tule koskaan mahtumaan minkään yksittäisen mallin sisään. Muistuttaa myös siitä, että vakuuttavasta uudesta tutkimusnäytöstä huolimatta suurin osa maailmanhistorian merkittävistä psykedeelikokemuksista on tapahtunut kliinisen kontekstin ulkopuolella.


4.) The Couples Using Magic Mushrooms as Relationship Therapy (VICE Broadly)

MAPS käynnistelee parhaillaan MDMA:ta hyödyntävää terapiatutkimusta, jossa hoidetaan pariskuntia, joista toisella on traumaperäinen stressihäiriö, PTSD. Tässä artikkelissa taas kuvataan pariskuntia, jotka käyttävät psilosybiinisieniä ihmissuhteensa syventämisen apuvälineinä. Ei erityisen syvälle pureutuva teksti, mutta kiintoisa aihe.


5.) In Sweden, Europe’s most LGBT-friendly country, admitting use of cannabis or psychedelics carries a big social stigma (Psymposia)

Muuten varsin vapaamielisessä Ruotsissa on vahvana linjauksena pyrkimys yhteiskunnan täyteen huumeettomuuteen. Vahvana tekijänä tässä on näkemys huumeista asiana, joka ei yksinkertaisesti kuulu ruotsalaiseen kulttuuriin, mikä on ristiriidassa sen kanssa, miten valmiita Ruotsissa yleisesti ollaan ottamaan vaikutteita muualta. Kirjoittajan mukaan Ruotsissa on paljon helpompaa tulla kaapista seksuaalivähemmistön edustajana kuin huumeita käyttävänä.


-~-


Nämä linkkiesittelyt hakevat vielä tarkkaa muotoaan, joten jos tulee mieleen parannusehdotuksia tai muuta palautetta, kirjoita ihmeessä kommentti tai yksityisviesti. Myös juttuehdotuksia otetaan vastaan. Avartavaa päivänjatkoa.

 
--–-- - - - - - --–--


Viesti Psykedeliön ylläpitäjältä:

Jos haluat edistää psykedeeleihin liittyvää,
laadukasta ja kiihkotonta tiedonvälitystä,
yksi keino siihen on tukea aihepiirin parissa tekemääni työtä 
joukkorahoituskampanjani kautta.
Lisätietoa tästä linkistä.

Kiitos!


--–-- - - - - - --–--

Friday, October 7, 2016

LSD:n kirjava matka 60-luvun kriminalisoinnista uudelle vuosituhannelle

Alkuperäinen artikkeli: LSD Now: How the Psychedelic Renaissance Changed Acid, Rolling Stone, 07.10.2016, kirjoittanut Jesse Jarnow, joka on kirjoittanut myös psykedeelisen Amerikan historiikin Heads: A Biography of Psychedelic America

Vuonna 1966 kielletty yhdiste on muovannut kulttuuria, muttei itsekään ole säilynyt muuttumattomana.

Woodstock '94:n festarikansaa hapon äärellä. 
90-luvulla nähtiin LSD:n käyttömäärissä toinen huippu.

LSD kiellettiin lokakuun kuudentena 1966. Lakimuutoksen tiimoilta San Franciscon Golden Gate Parkin Panhandle-puistossa järjestetty tapahtuma kokosi yhteen lähes tuhat ihmistä ja kolme bändiä – yhtenä näistä The Grateful Dead. Love Pageant Rally -tapahtuma, joka oli enemmän hapon höystämä juhla kuin varsinainen mielenosoitus, järjestettiin San Francisco Oracle -lehden toimituksen toimesta vastalauseena "siihen suuren yleisön pelkoaddiktioon, jota tämä lakimuutos ilmentää".

Lain muutamaa kuukautta aiemmin hyväksynyt Kalifornian kurvernööri Edmund G. Brown totesi LSD: olevan "kasvava uhka yhteiskunnalle, erityisesti kiksejä etsiville nuorille, jotka eivät ymmärrä aineen vaarallisuutta". Sveitsiläisen kemisti Albert Hofmannin vuonna 1938 löytämää mystistä yhdistettä oli hyödynnetty monenlaisissa kokeellisissa mielenterveystutkimuksissa ja hoidoisssa 1940-luvun puolivälistä lähtien, ja aine oli 1950-luvulla alkanut niittää mainetta myös Hollywoodissa, jossa Cary Grant kertoi aineen tarjonneen hänelle "uuden nuoruuden". 50-luvun lopun lähestyessä yhdiste alkoi löytää tiensä laboratorioista, eliittiterapeuteilta ja armeijan tekemien kokeiden puitteista vastakulttuurin kielille; vuonna 1965 Owsley Stanley alkoi valmistaa ainetta vastakulttuurin tarpeisiin. Yhdistettä valmistaneet tehtaat, mm. Sandoz, lopettivat aineen tuotannon, mutta henki oli jo ehtinyt karata lampusta. Tämän kiistämättä voimakkaan aineen hallitsematon käyttö kytkeytyi niin syviin oivalluksiin kuin mielenterveyden horjumisiinkin, sekä lukuisiin, jälkeenpäin virheelliseksi osoitettuihin väitteisiin kromosomivaurioista ja hengenvaarallisista takaumista [joista totuus ei tosin ole aivan yksinkertainen; siitä lisää joskus toiste. --suom. huom.].

LSD on yhä, puoli vuosisataa myöhemmin, sekä laiton että kiistakapula, eikä sen vaarallisuusluokitusta ole muotettu. Kuitenkin – kuten jo varhaiset tutkimukset osoittivat – LSD:llä voi olla myönteisiä vaikutuksia luovuuteen, ja vuosikymmenten aikana yhdistettä ovat työssään hyödyntäneet niin muusikot, tieteentekijät, taiteilijat kuin ohjelmoijatkin, joiden lisäksi aineen käyttöä on jatkettu myös maanalaisen terapian verkostojen piirissä. Viimeisen vuosikymmenen aikana, kannabiksen laillisen sääntelyn kehittymisen rinnalla, psykedeelirenessanssiksi kutsuttu kehityskulku on tuonut LSD:n takaisin valtavirran näköpiiriin niin luvallisen tieteellisen tutkimustyön kuin luvattoman käytön alueella syntyneiden uusien käyttömuotojenkin myötä. Tämä teksti tarjoaa katsauksen LSD:n matkaan vuoden 1966 kiellosta alkaen.

LSD:n käyttö on juuri nyt historiallisen vähäistä

Etelä-Amerikan perinteissä pitkään tunnetun ayahuasca-juoman suosio on kasvanut Yhdysvalloissa tasaisesti, ja sekä MDMA että psilosybiinisienet ohittivat vuosituhannen vaihteessa LSD:n suosion. Vaikka LSD:tä pidetään yhä psykedeelien kulmakivenä, yhdisteen saatavuus romahti vuoden 2000 tienoilla [jolloin jenkeissä tehtiin merkittävä pidätys --suom. huom.], minkä jälkeen käyttömäärät ovat olleet esimerkiksi lukioikäisiin kohdistuvan Monitoring the Future -kyselyn mukaan historiallisen alhaisia huolimatta siitä, että käsitykset aineen vaarallisuudesta ja hyväksyttävyydestä ovat pehmenneet. Tästä huolimatta on ei ole kysymystäkään siitä, että psykedeelit – happo mukaanlukien – ovat palanneet valtavirtaan. Erään tutkimuksen mukaan LSD:hen liittyvät Google-haut miltei kaksinkertaistuivat vuosien 2012 ja 2014 välillä, ja aiheeseen liittyvä toiminta – mukaanlukien maailmanlaajuisen psykedeeliyhteisön kasvava organisoituneisuus – ilmentävät kiistatonta psykedeelistä kasvukäyrää.

Huolimatta käyttömäärien laskusta, tutkimuksen määrä on kasvussa

Kuvattu kehityskulku ei ole tapahtunut yhdessä yössä. 1980-luvun puolivälissä Rick Doblinin toimesta perustettu MAPS (Monitieteellinen psykedeelitutkimusyhdistys, Multidisciplinary Association for Psychedelic Studies) alkoi jo Bill Clintonin kaudella taistella tietään pykäläviidakon lävitse, tavoitteenaan toteuttaa yhdisteiden turvallisuutta käsittelevää perustutkimusta. 2000-luvulla toteutetut psykedeelitutkimukset ovat antaneet viitteitä klassisten psykedeelien tehosta niin tupakoinnin lopettamisen, PTSD:n ja kroonisen masennuksen ja Hortonin oireyhtymän (sarjoittaisen päänsäryn) hoidossa; näyttöä on myös niiden tehosta kuolemansairaiden kuolemanpelon käsittelyn apuvälineinä. Tutkimustyö "Matkahoidoksi" kutsutun hoitomuodon parissa jatkuu, ja lähestymistavassa on monia yhtäläisyyksiä Grantin ja kumppaneiden 60-luvulla kannattaman syväanalyyttisen työskentelyn kanssa.

Kuluneen vuosikymmenen aikana kulttuuri-ilmaston muutos on johtanut kirjaimellisesti mieltämuovaavan LSD-tutkimuksen määrän huomattavaan kasvuun. Monet tutkimustuloksista tarjoavat vahvistusta näkemyksille, joita ainetta käyttäneiden suista on kuultu jo vuosikymmenten ajan. Uusien tutkimusten puitteissa kehitettyjen menetelmien avulla on mahdollista arvioida mm. LSD:n aiheuttamaa minuuden kokemuksen hälvenemistä, musiikin aiheuttamia tunnevasteita sekä aistimuksia muovaavia kokemuksia, joissa ihmiset "näkevät ääniä".

Tri. Harry L. Williams (vasemmalla) annostelee LSD:tä
Emoryn yliopiston Farmakologian Laitoksen johtaja tri. Carl Pfeifferille vuonna 1955.

Kasvava hyväksyntä on tehnyt psykedeelejä käyttävien uudelle sukupolvelle tilaa tulla ulos "psykedeelikaapista". 

Psykedeelejä käyttävät ympäri maailman osallistuvat kampanjaan, johon kytkeytyy mm. #PsychedelicsBecause-hashtagi. Huumesodan aikana tutuksi tulleiden ankarien vähimmäisrangaistuskäytäntöjen väistyessä menneisyyteen, psykedeelejä käyttävät ovat alkaneet pitää aiempaa kuuluvampaa ääntä kokemuksistaan ja käytännöistään sekä myönteisestä tavoista, joilla psykedeelikokemukset ovat heidän elämiään muovanneet. Identiteettipolitiikan käytännöistä tietoisesti ammentavat (lähestymistapaa on myös kritisoitu), löyhästi kytkeytyneet järjestöt jakavat tavoitteen perinteisesti kiistanalaisena pidetyn toiminnan normalisoinnista.

Kaapista vähitellen astuva LSD:tä käyttävien yhteisö järjestäytyy

Sosiaalisen median aikakausi on tuottanut myös eturyhmätoiminnan ja yhteisötoimijoiden infrastruktuuria, jonka piirissä ajetaan monenlaisia teemoja, joihin kuuluu mm. lääketieteellinen lähestymistapa, yksityiselämän käytännöt, kokemusten jakaminen ja aineiden analyysipalveluiden edistämisen. MAPS toimii eräänlaisena prototyyppinä, koska sen toiminta kattaa niin politiikanmuutoksen ajamisen, koulutettujen psykedeeliterapeuttien verkoston kasvattamisen kuin myös festivaaleilla toimivien haittojenvähentämisprojektien tukemisenkin. MeetUp.comin kaltaisia palveluita hyödyntävien, löyhästi yhteekytkeytyneiden psykedeeliyhteisöjen määrä on kasvussa.

Jotkut käyttävät aiempaa pienempiä annoksia

LSD-annosten voimakkuus on ollut laskussa jo vuosikymmenten ajan, 60-luvun 250 mikrogramman jumalannoksista 80-luvun lopulla yleistyneisiin, hillitympiin 100 mikron annoksiin. Viimeisten viiden vuoden aikana jo [puolen vuosisadan takaisessa] ensimmäisessä aallossa psykedeelitutkimusta tehnyt LSD-tutkija James Fadiman on profiloitunut vieläkin pienempien annosten kannattajana. Fadimanin mukaan muutaman päivän välein nautittu, mikrodoussauksena tunnettu kymmenen mikrogramman LSD-annos, kurinalaisella itsetutkiskelulla ryyditettynä, voi johtaa terveyden kohenemiseen. Huolimatta siitä, ettei tieteellistä todistuaineistoa Fadimanin näkemyksen tueksi toistaiseksi ole, eikä menetelmää kokeillen määrästä oli tietoa, kyseessä on sanaa myöten niin kiehtova konsepti, että sen viraalia leviämistä ei ole voinut estää.

Teknologia ja psykedeelit toisiansa muokkaavina voimina

Applen perustaja Steve Jobs virkkoi kokemuksistaan, että LSD oli "perinpohjainen kokemus, yksi elämäni tärkeimmistä". Monien merkittävissä teknologiayrityksissä toimineiden tietotekniikan pioneerien kertomukset ovat olleet samansuuntaisia. Ei ole yllätys, että vaikutus on kulkenut myös päinvastaiseen suuntaan. Varhain vuonna 2011 perustettu Silk Road oli ensimmäinen merkittävä anonyymiverkossa toimiva huumekauppa, jonka menestyksellä oli merkittävää myötävaikutusta myös virtuaalivaluutta BitCoinin nousuun; huumeilla oli jälleen kerran vaikutuksensa internetin historian kulkuun.

Silk Road oli anonyymiverkon ensimmäinen merkittävä huumekauppa.

On viitteitä siitä, että huumekaupan painopisteen siirtyminen festareilta ja konserteista anonyymimarkkinoille on johtanut huumemarkkinoiden turvallistumiseen, koska ostajien ei enää tarvitse olla tekemisissä väkivaltaisten toimijoiden kanssa. Niinikään sen on katsottu lisäävän sen todennäköisyyttä, että ostajat tietävät ostamiensa tuotteiden sisällön – Darknet Market Avengersin kaltaiset ryhmät osallistuvat haittojenvähentämistyöhön testaamalla eri toimijoiden kauppaamien aineiden laatua ja arvioivat niitä Yelpin tapaan. Silk Road suljettiin vuonna 2013 suurta julkisuutta saaneiden pidätysten saattelemana, mutta sen tilalle on jo noussut useita vaihtoehtoisia kauppapaikkoja.

Vaaralliset lailliset aineet uhkaavat kokemattomien terveyttä

Samaan tapaan kuin Spice on aiheuttanut huomattavia terveydellisiä ongelmia selkeästi vähemmän haitallisen kannabiksen korvaajana, myös psykedeelimaailma on kohdannut vaarallisia LSD:n korvikkeita. Vaikka lailliset ja puolilailliset vaihtoehdot ovat houkutelleet psykedeeleistä kiinnostuneitä 60-luvulta asti – ja vaikka LSD:nä on ennenkin myyty myös muita yhdisteitä – on hapon korvikkeiden vaarallisuus ja jopa hengenvaarallisuus viime aikoina selvästi lisääntynyt. Yleinen korvike on 2CI-NBOMe:na tunnettu yhdiste, jota on myyty "synteettisenä LSD:nä". Kyseessä on epätyypillinen psykoaktiivinen yhdiste (NPS), joka ei pienillä annoksilla ole erityisen vaarallinen, mutta toisin kuin LSD, voi suuremmilla määrillä olla tappava. Se eroaa LSD:stä myös huomattavan voimakkaalla, kemiallisella maullaan, joka on johtanut psykonauttien keskuudessa leviävään kansanviisauteen "jos maistuu happamalle, sylje hetimiten pihalle" ("if it's bitter, it's a spitter").

Strategia laillisen LSD:n suuntaan on kehittynyt

Psykedeelit ovat kietoutuneet kulttuuriimme pysyvästi. MAPSin kaltaiset ryhmät ovat pyrkineet kehittämään terapeuttisia viitekehyksiä, ja vuosien varrella monet (esim. Timothy Leary) ovat vedonneet kognitiivisen vapauden argumenttiin. Kriminalisaatiota vastustavan Drug Policy Alliance -järjestön Jag Davies puolestaan uskoo, että suorempi lähestymistapa saattaa osoittautua menestyksekkäämmäksi, viitaten dekriminalisaatioon tähtäävään liikehdintään. Varhaisten mielipidemittausten mukaan jopa Etelä-Carolinan kaltaisissa konservatiivisissa valtioissa 59 % esivaaliäänestäjistä kannatti huumeiden hallussapidon dekriminalisointia.

"Psykedeelejä käyttävien kohtelulle rikollisina ei ole olemassa hyviä perusteluita, erityisesti kun otetaan huomioon vallitseva tieteellinen konsensus siitä, että huumeiden käyttöä voidaan parhaiten lähestyä terveyskysymyksenä rikollisoikeudellisen kysymyksen sijaan", Davies sanoo. Monilla Euroopan mailla, Portugal etunenässä, on jo yli vuosikymmenen ajalta hyviä kokemuksia dekriminalisoinnista, ja myös Yhdysvalloissa tällainen kehityskulku saattaa olla lähempänä kuin monet arvaavat. "Vaikka psykedeeliavusteinen terapia laillistuisi", Davies lisää, "on selvää, että useimmat psykedeelejä käyttävät tulevat käyttämään viranomaisten hyväksymien, lääketieteellisesti valvottujen puitteiden ulkopuolella".

Happoprofeetasta tietokoneellisten psykedeelisten kokemusten suunnittelijaksi siirtynyt
Timothy Leary Kalifornian Beverly Hillsissä sijaitsevassa kodissaan heinäkuussa 1992


Presidentti Obama suoritti hiljattain ensimmäisen LSD:hen liittyvän armahduksensa – joka ei toivottavasti jää hänen viimeisekseen

Presidentti Obama mitä ilmeisimmin jakaa näkemyksen siitä, etteivät väkivallattomat huumerikolliset kuulu vankilaan. Hän on viime aikoina armahtanut lähes 700 väkivallatonta vankia – enemmän kuin aiemmat presidentit 50-luvulta alkaen yhteensä. Elokuussa tälle listalle liittyi ensimmäinen LSD:n vuoksi vangittu, Timothy Tyler – Grateful Deadin matkassa kulkenut pieni tekijä, jolla on ollut mielenterveysongelmia, ja joka oli vuodesta 1992 istunut kahta elinkautista, jotka annettiin huumesodan kiivaimpina hetkinä säädettyjen säädösten pohjalta.

Ehdonalaiseen vuonna 2018 tähtäävä Tyler odottaa tällä hetkellä pääsyä yhdeksän kuukauden mittaiseen vieroitusohjelmaan, jota seuraa neljän kuukauden tukiasuntoasuminen. "Ajoittain mietin yhäkin, näenkö vain unta", Rolling Stonen haastattelema Tyler sanoo kertoessaan Presidentin päätöksestä, jonka seurauksena hän tulee lopulta päätymään takaisin siviilielämään. "Olen edelleen pisteessä, jossa armahdus näyttää vielä hyvin etäiseltä."

Kourallinen psykedeelivankeja kärsii edelleen pitkiä rangaistuksia – puoli vuosisataa Love Pageant Rally -mielenosoitusta ja LSD:n kriminalisointia myöhemmin,  Heihin kuuluvat esimerkiksi "Mushroom" Bob Riley sekä happokemisteinä tuomitut vuosituhannen vaihteessa tuomitut Leonard Pickard ja Clyde Apperson. LSD:n vuoksi elinkautista istunut Roderick "Rudd" Walker menehtyi vankilassa 2014. Huumesotaan johtaneita arvoja pohdiskellessaan Timothy Tyler lainaa vuoden 66 tapahtumaan osallistunutta The Grateful Deadia pohtiessaan, ajatellako itseään uhrina vaiko rikoksena.

Vaikka psykedeelit eivät yhäkään ole sen laillisempia kuin vuonna 1966, niihin liittyvä lainsäädäntö on lisännyt niiden vaarallisuutta. Happopäät tutkivat LSD:n vaihtoehtoja jo ennen aineen kriminalisointia, mutta digitaaliajan kiihdyttävä vaikutus sekä erityisesti anonyymiverkkojen tarjonta ovat syventäneet tiettyjä ongelmia ja tuoneet tarjolle potentiaalisen vaarallisia vaihtoehtoja.

Psykedeelit jatkavat roolissaan kulttuurimme historiaa muovaavana, luovaan ja henkiseen toimintamme vaikuttavana voimana. LSD:n kieltämisen 50-vuotispäivän voi ajatella toimivan myös sen psykedeelikulttuurin viidentenäkymmenentenä syntymäpäivänä, jota Love Pageant Rallyssa kokoonnuttiin juhlistamaan.


Alkuperäisestä tekstistä poistettu jonkin verran jenkkikeskeisyyttä, koska pointit pätevät aivan yhtä lailla muuhunkin maailmaan. --suom. huom.

Thursday, May 12, 2016

Portugalin Boom-festarit: näkymiä toimivampaan, inhimillisempään päihdepolitiikkaan
















Blogi-isäntänne on vuodesta 2008 saakka käynyt Portugalissa joka toinen vuosi järjestettävillä Boom-festivaaleilla. Tapahtuma tarjoaa viikon verran psykedeelistä musiikkia (pääosin elektronista tanssimusiikkia, mutta myös perinteisempiä bändejä löytyy), visionääristä taidetta ja arkkitehtuuria sekä roppakaupalla mielenkiintoisia ihmisiä ja henkeäsalpaavia tunnelmia. Löytyy myös erilaisia luentoja lukuisista aiheista, mm. ekologisista ja eettisistä kysymyksistä, päihdepolitiikasta ja ihmistoiminnan organisoinnin muodoista. Tapahtumassa on myös monenlaisia työpajoja ja muita aktiviteetteja, jotka kattavat perinteisempien joogan, meditaation ja hieronnan lisäksi jos jonkinlaista tarjontaa vakavamielisemmästä hörhömpään.

Boomien kotimaa Portugali lievensi kuluvan vuosituhannen alussa tuntuvasti huumeisiin liittyvää lainsäädäntöään: Huumeiden käyttö ja pienten määrien hallussapito poistettiin rikoslaista. Tämän muutoksen myötä käyttöä lähestytään ensisijaisesti terveydellisenä eikä rikosoikeudellisena kysymyksenä. Ongelmakäyttäjien hoitomahdollisuuksia on pyritty parantamaan, ja käyttäjien rankaisemisesta on käytännössä luovuttu. Tällä on ollut selkeästi tervehdyttäviä vaikutuksia Portugalin huumeongelmaan. Poliittiset linjaukset näkyvät suoraan myös Boomien lähestymistavassa päihteisiin: naiivi ja päihdehaittoja kasvattava ”just say no”-tyyppinen ajattelu on korvattu vastuullisemmalla "just say know"-ajattelulla.

Kaikkein haitallisimmillakin päihteillä on – haittoja millään muotoa väheksymättä – myös hyödyllisiä puolia. Koska erilaisia päihdeaineita käytetään laajasti, on viisasta ja käytännöllistä pyrkiä minimoimaan niiden käyttöön liittyviä haittoja ja maksimoimaan käytön hyötyjä. Parhaimmillaan hyötyjen maksimointi voi tarkoittaa esimerkiksi sitä, että psykedeelisten yhdisteiden käytön käynnistämää, rajuksi äitynyttä kokemusta läpikäyvää ihmistä tuetaan tarjoamalla hänen kokemukselleen empaattiset, rauhalliset puitteet. Hyvät olosuhteet voivat johtaa sisäisesti kasvattavaan, eheyttävään ja terapeuttiseen kokemukseen, jollaisilla on monesti hyvinkin myönteisiä pitkän aikavälin vaikutuksia.

Suomalaiseen päihdekulttuuriin tottuneelle saattaa tuntua yllättävältä, että vaikka Boomeilla käytetään monenlaisia päihteitä, yleistunnelma on huomattavan raikas ja tervehenkinen, ja kaljafestareille tyypillinen ördääminen on selkeästi enemmän poikkeus kuin sääntö. Osa tästä selittyy toki maiden päihdekulttuurin erilaisuudella, mutta ottaen huomioon, että keskimääräistä ryhdikkäämpää meininkiä on havaittavissa suomalaisillakin psykedeliavivahteisilla vaihtoehtofestareilla, ei päihdemieltymysten ja -käyttäytymisen eroja käytännön meininkiin vaikuttavina tekijöinä ole syytä väheksyä.

kuva: Torsten-Klimmer
Vähän erilaiset huumetestit

Erilaisia tajusteita, laillisia ja laittomia, käytetään ja myydään kaikenlaisissa (musiikki)tapahtumissa ympäri maailmaa. Koska Portugalikaan ei ole ottanut huumekauppaa lailliseen valvontaan, huumeiden tuotanto ja kauppa ovat käytön sallimisesta huolimatta edelleen lainsuojattomissa käsissä. Laittomiin huumemarkkinoihin liittyy laaja kirjo terveydellisiä, sosiaalisia ja yhteiskunnallisia ongelmia, mutta yksittäisten käyttäjien näkökulmasta yksi laittomuuden keskeisistä haittavaikutuksista on se, ettei yleensä ole varmuutta siitä, onko ostettu aine todella sitä mitä myyjä lupaa. Toisinaan kama on sitä mitä pitääkin, mutta tosiasia on, että osa kauppiaista myy täysin tietoisesti mitä sattuu; toiset taas saattavat vilpittömästi uskoa myyvänsä sitä mitä sanovat, vaikka aineen todellinen koostumus olisikin jotain aivan muuta.

Boom pyrkii ratkomaan tätä ongelmaa Check-In-pisteen avulla, johon halukkaat voivat maksutta viedä ostamansa päihdeaineet analysoitavaksi. Aineet tutkitaan ohutkerroskromatografiatestillä, jolla näytteiden sisältö saadaan selvitettyä tarkasti. Vastaavia palveluita on tarjolla jonkin verran muuallakin Euroopassa ja esimerkiksi Nevadan autiomaassa järjestetyssä Burning Man -tapahtumassa Yhdysvalloissa. Vaikka tällaiseen tapahtumissa virallisesti tarjottuun testauspalveluun lieneekin Suomessa vielä vuosien matka, on ainetestauksen mahdollistamisen suuntaan viimein alettu ottaa askelia täälläkin: A-klinikkasäätiö sai hiljattain RAY:n rahoituksen projektiin, jonka yhtenä tavoitteena on kartoittaa käytännön askelia käyttäjille suunnattuun testauspalveluun. [Päivitys: tässä kohtaa annettiin aiemmin ymmärtää, että rahoitusta olisi jo myönnetty varsinaiseen testaukseen; tämä oli kuitenkin blogistin virhetulkinta joka on nyt korjattu.]

Pisteellä tarjotaan myös yleistä haittojen minimointiin pyrkivää informaatiota sekä ainekohtaisempaa faktatietoa. Tutkailin Check-Inin toimintaa käsittelevää raporttia, jonka mukaan ensimmäisten kolmen päivän aikana tuoduista näytteistä esimerkiksi LSD:ksi otaksutuista aineista n. kaksi kolmannesta todella olivat LSD:tä, viimeinen kolmannes puolestaan pääsääntöisesti NBOMe-ryhmän ja DOx-ryhmän substansseja sekä jotain ihan muuta kuin psykoaktiivisia yhdisteitä. Toisin kuin LSD, useat LSD:nä myydyistä aineista voivat olla fyysisesti vaarallisia hyvinkin pienillä annoksilla. Positiivinen yllätys oli, että MDMA:na myydystä kamasta suurin osa todella oli nimenomaan MDMA:ta (mistä ei kuitenkaan voi tehdä sitä johtopäätöstä, että asianlaita olisi sama Euroopan laitamilla sijaitsevassa Suomessamme). Kokaiinista taas suurinta osa oli jatkettu siten, että pulverien keskimääräinen kokaiinipitoisuus oli n. 10%. 

kuva: Fachi Son
Moni festareilla tapaamistani ihmisistä ei ollut kuullut Check-In-projektista ollenkaan. Yhtenä syynä tälle lienee testausprojektin resurssien rajallisuus. Tuo rajallisuus tosin tarkoittaa myös, että vaikka tieto olisi levinnyt suuremmalle osalle festarikävijöitä, kaikki halukkaat eivät kuitenkaan olisi ehtineet saada aineitaan testattua. Pitkällä aikavälillä, valvotusti tuotettuja ja myytyjä yhdisteitä odotellessa, sopii toivoa, että tällaisille palveluille aletaan kaikkialla maailmassa tarjota niin paljon resursseja, että testauspisteet tavoittavat kaiken potentiaalisen yleisönsä.

Tällaisia haittojen vähentämiseen pyrkiviä projekteja on toisinaan kritisoitu sillä perusteella, että niiden nähdään edesauttavan päihteiden käyttöä. Yhdysvalloissa niitä on yritetty ajaa ahtaalle lainsäädännön keinoin, eikä ole kovinkaan selvää, missä määrin esimerkiksi Suomen lainsäädäntö venyisi, mikäli vaikkapa mainittua A-klinikkasäätiön projektia yritettäisiin toteuttaa festariympäristössä. Päivystäisikö testauspisteen kyljessä siviiliasuinen poliisi, joka nalkittaisi terveydestään huolehtivaa juhlaväkeä? Pitkän tähtäimen visiona vastauksen on ehdottomasti oltava ei: myös Suomeen on saatava tällaista aidosti haittoja vähentävää, päihteitä käyttäviin kunnioituksella ja inhimillisyydellä suhtautuvaa toimintaa.

Törmäsin taannoin hyvään vertaukseen, jossa kriittistä suhtautumista haittojenvähentämistyöhön verrattiin siihen, että palosammuttimen pitämistä saatavilla tulkittaisiin tulipalojen kannattamiseksi. Haittojen vähentämisen periaatteet nojaavat siihen faktaan, että huomattava osa ihmisistä käyttää päihteitä lainsäädännöstä huolimatta. Kasvava todistusaineisto tekee selväksi, etteivät käyttäjiin kohdistuvat rangaistukset ole tehokas keino suitsia haittavaikutuksia. Huonosti toimivan päihdepolitiikan hinta lankeaa niin käyttäjien itsensä kuin yhteisöjen ja laajemminkin yhteiskunnan maksettavaksi. Yhteiskunnallisia ja historiallisia aiheita kartoittava amerikkalainen kirjailija ja blogisti John Michael Greer tekee (aivan toisesta aiheesta kirjoittaessaan) oivaltavan jaottelun ongelmiin ja pakkotilanteisiin: siinä missä ongelmiin on pääsääntöisesti löydettävissä käytännön ratkaisuja, pakkotilanteet ovat pysyvästi haastavia olosuhteita, joihin ei ole mitään lopullista, yksiselitteistä ratkaisua, ja joiden kanssa on sen vuoksi opittava elämään ja tulemaan toimeen. (Esimerkki: Venähtänyt pohjelihas – ongelma. Amputoitu jalka – pakkotilanne.) On perusteltua sanoa, että päihteisiin liittyvien haittojen olemassaolo on enemmänkin pakkotilanne kuin ongelma: niistä ei päästä kokonaan eroon, mutta realistisella, vilpittömällä suhtautumisella niihin on mahdollista vastata rakentavasti. Kun lähestymistapa on oikea, voidaan päihteisiin liittyviä haittoja vähentää radikaalisti.

Puhdas haittojen vähentämisen politiikka ei sinänsä ota kantaa päihteiden käyttöön myönteisenä tai kielteisenä ilmiönä: päihteiden täyskieltoja vastustavat niin niiden käyttöön yksiselitteisen kielteisesti suhtautuvat tahot kuin nekin, jotka näkevät päihteissä myös hyviä puolia. Tämän blogin pitäjän selkeä kanta on, ettei haittojen vähentämiseen keskittyminen yksinään riitä, koska päihteillä ei ole pelkästään huonoja puolia. Aivan erityisesti, psykedeeleillä on myös todella merkittävää terapeuttista potentiaalia, joka on kaikkein tehokkaimmin hyödynnettävissä, kun käyttöön suhtaudutaan avoimesti, rakentavasti ja tosiasiat huomioonottaen – piilottelun, tuomitsemisen ja vääristelyn sijaan. Pelkästään haittojen vähentämiseen rajautuminen on siksi vasta puolikas vastaus.

Tukea ja auttamista painottavat käytännöt ovat käyttäjien rankaisuun ja käytön patologisointiin perustuvia lähestymistapoja parempia vaihtoehtoja sekä silloin, kun kyseessä on sellainen käyttö, johon ei liity mitään laajempia ongelmia, että silloin, kun kyseessä on ilmiselvä ongelmakäyttö. Näyttö sen puolesta, että käyttörangaistukset tai käytön demonisointi vähentäisivät päihteiden käyttöä (etenkään ongelmakäyttöä) on olematonta, ja toisaalta rakentavasta terveysnäkökulmasta lähtevien humaanien käytäntöjen puolesta puhuu laajamittainen todistusaineisto.

Hoivaa vaikeiden kokemusten keskellä

kuva: Joao Curiti
Palataksemme Boom-festareiden äärelle, Check-In-pisteen lisäksi festivaalialueelta löytyy myös vähintäänkin yhtä tärkeää roolia näyttelevä Kosmicare-teltta, jossa tarjotaan rauhallista läsnäoloa ja hoivaa ihmisille, jotka kokevat – joko käyttämiinsä päihteisiin tai muihin tekijöihin kytkeytyviä – vaikeita psyykkisiä tiloja. Boomien kaltaisissa tapahtumissa erityisen suosittuja päihdeaineita ovat psykedeelit, empatogeenit (olennaiselta osin MDMA) ja kannabis. Näillä aineryhmillä on monenlaisia vaikutuksia ja käyttötapoja. Vaikka niillä on viihteelliset ja euforisoivatkin puolensa, erityisen keskeisinä käyttötarkoituksia voidaan pitää itsetuntemuksen kartuttamista, psykologisten haasteiden kohtaamista ja työstämistä, sisäisen maailman rauna-alueiden luotaamista, itsen ja ympäröivän maailman välisen suhteen hahmottamista sekä luovuuden vapauttamista. Kokeneetkaan käyttäjät eivät kuitenkaan aina osaa varautua yhdisteiden monimuotoisiin vaikutuksiin, ja tässä yhteydessä Kosmicaren empaattinen, teräväpäinen palvelu on korvaamatonta.

Tieto näiden aineryhmien terapeuttisista käyttötarkoituksista on viime vuosina sekä uusien tieteellisten tutkimusten että laajamittaisen anekdotaalisen datan myötä palannut underground-kulttuurista enenevässä määrin myös valtavirtaan. On kuitenkin syytä tiedostaa, että keskeisessä roolissa yhdisteiden myönteisessä potentiaalissa on se, että ne aiheuttavat toisinaan hyvinkin rankkoja kokemuksia. Suunnistaminen intensiivisen sisäisen myrskyn lävitse voi olla äärimmäisen raskasta, vaikka kokemus toteutettaisiin turvallisessa, tarkoitusta varten rakennetussa terapeuttisessa ympäristössä; hankalan kokemuksen riski kasvaa jos ympäristö on tavalla tai toisella kaoottinen, kuten tuhansien ihmisten kansoittamat festivaalit monesti ovat. Tällaisessa puitteissa rauhallinen hoivatila voi tarjota kullanarvoista apua.

Kosmicaren keskeiset toimintaperiaatteet nojaavat psykedeelejä hyödyntävien terapiamuotojen puitteissa muodostuneisiin, hyväksi todettuihin malleihin: Toisin kuin vaikkapa sairaaloiden päivystysosastoilla, joihin vaikean mutta fyysisessä mielessä vaarattoman psyykkisen kokemuksen keskellä olevien psykoaktiivisten aineiden käyttäjiä toisinaan viedään, Kosmicaressa vaikeita kokemuksia ei nähdä patologisina tiloina. Rauhoittavat lääkeaineet varataan vain äärimmäisimpiin tapauksiin. Kokemuksiin suhtaudutaan sisäisen maailman kriisitiloina, joiden kohtaaminen ja läpikulkeminen voi sopivissa olosuhteissa olla hyvinkin eheyttävää ja parantavaa, ja jotka monesti johtavat selkeän myönteisiin pitkäaikaisvaikutuksiin, jotka näkyvät laaja-alaisesti niitä läpikäyneiden ihmisten elämässä.

Monesti Kosmicaren telttaan päätyvät kaipaavat ensisijaisesti rauhallista ympäristöä, myötätuntoista kuuntelevaa korvaa ja ehkäpä turvaatuovaa kädestäpitämistä. Pääsääntöisesti tilat selvittävät itse itsensä ilman, että ulkopuolisten olisi tarpeen puuttua niihin hoivattavan perusturvallisuudesta ja -tarpeista huolehtimista enempää. Tilanteissa, joissa on syytä olettaa esimerkiksi tilapäiseen paniikkitilaan joutuneen ihmisen olevan potentiaalisesti vaarallinen itselleen, Kosmicaren työntekijät saattavat toki joutua pitämään häntä aloillaan; keskeisenä linjauksena on kuitenkin voimankäytön minimointi. Vaikeampiakaan tilanteita ei luonnollisesti voi täysin välttää: kymmenien tuhansien ihmisten tapahtumissa on ajoittain väistämätöntä, että hoivatelttaan päätyy sellaisia festivaalikävijöitä, jotka tarvitsevat pitkäaikaisempaa ammattiapua, jollaista Kosmicaren kaltaisella projektilla ei ole resursseja tarjota. Useimmat hoivatilojen vieraista kuitenkin poistuvat tiloista hyvässä kunnossa ja entistä ehompina.




Kotopuoleen ammennettavia asioita

Allekirjoittaneelle Boomit ovat kerta toisensa jälkeen olleet kaunis, virkistävä ja inspiroiva kokemus. Puhumattakaan siitä, miten mahtavia elämyksiä Boomit ovat olleet ihan tavallisen festarikävijän kokemuksena olleet, myös päihdepolitiikka-aktivistin linssien läpi katsottuna tapahtuma on jotain hyvin poikkeuksellista. Boomien esimerkki tarjoaa suomalaiselle (festivaali)kulttuurille (lainsäätäjistä ja poliitikoista puhumattakaan) paljon hyvää ammennettavaa.

facebook.com/hoivakotilo
Boomien Kosmicaren, Unkarin DÁT2 Psy Helpin sekä Yhdysvaltojen Zendo Projectin jalanjäljissä Suomeen onkin jo perustettu Kotilona tunnettu, edellämainittujen kaltaista huolenpitoa tarjoava bilehoivaprojekti, jonka tueksi sopii toivoa mitä pikimmiten perustettavan myös tässä tekstissä käsiteltyä Check-Iniä vastaava testauspalvelu.

Vaikka onkin monella tapaa edelläkävijä, ei Boom tietenkään ole ainoa festari, joka tarjoaa tekstissä kuvattua, tavanomaista vastuullisempaa ja kypsempää meininkiä. Maailma on pullollaan hyviä tapahtumia, joiden harkitsemista voi lämpimästi suositella, mikäli ei onnistunut saamaan (tällä kertaa hyvin nopeasti loppuunmyytyjä) Boom-lippuja. Suomestakin löytyy mainoita, tiedostavampaan meininkiin pyrkiviä festareita. Kysyvälle selviää.

Pääni ja sydämeni ovat joka kerta Boomeilta palatessani olleet täynnä innostavia visioita siitä, miten modernia kulttuuriamme voisi kehittää kestävämpään, rehellisempään, yhteisöllisempään ja luovempaan suuntaan. Olkaamme avoimia niitä käytäntöjä kohtaan, jotka tarjoavat parempia tapoja rakentaa merkityksellistä, välittävää kulttuuria laajemmallekin kuin vain pienten alakulttuurien tapahtumiin.


Lisää luettavaa: 

Suomennettu versio unkarilaisen DÁT2 Psy Help -ryhmän käyttämästä psykedeeliapuoppaasta
A-klinikkasäätiön Tiimi-lehdessä julkaistu, Kotilon toimintaa käsittelevä artikkeli
• Psykedeliön artikkeli "Ohjeita rankalla tripillä olevan auttamiseen"
• Opas: The Manual of Psychedelic Support. Laajin olemassaoleva opas rankoilla tripeillä olevien auttamiseen
• Opas: How to Work with Difficult Psychedelic Experiences (MAPS)
• Opas: Psychedelic Harm Reduction Training Manual (Zendo Project)
• Video: Zendo Project volunteer training 2014
• Artikkeli: KosmiCare: Creating Safe Spaces for Difficult Psychedelic Experiences
• Tutkimusraportti Crisis Intervention Related to the Use of Psychoactive Substances in Recreational Settings - Evaluating the Kosmicare Project at Boom Festival




Tuesday, February 23, 2016

Twitterasiaa ja deeliaiheinen kirja-arvostelu

Moi pitkästä aikaa. Kaksi juttua.

Ensimmäinen juttu on se, että Psykedeliöllä ja Psykedeeliuutisilla (FB:ssä facebook.com/psykedeeliuutiset) on tätä nykyä myös twittertilit. Aihepiirit ja rajaukset ovat aika samat kuin näissä FB/blogspot-blogeissakin, toisin sanoen Psykedeeliuutiset keskittyy deeliaiheiseen tieteelliseen tutkimukseen ja Psykedeliö käsittelee deelejä mm. yksilön, yhteisön, kulttuurin, politiikan, lainsäädännön, taiteen ja uskonnon näkökulmista.

Siinä missä em. psyblogeissa julkaistaan lähinnä ylläpitäjän itse kirjoittamaa tai suomentamaa sisältöä, uusien twittertilien julkaisutahti on blogeja aktiivisempi: tarkoituksena on jakaa twitterissä kaikenlaisia kiinnostavia, aihepiiria käsitteleviä linkkejä ja kutkutella siten esiin suomenkielistä, psykedeeliaiheista keskustelukulttuuria ja edesauttaa yleisen tietämyksen karttumista.

Jos siis harrastat twittervirroissa sukeltelua, laitahan hyvä kiertämään:
twitter.com/psykedelio ja twitter.com/deeliuutiset

Toinen juttu on taannoin rustaamani psykedeelikulttuuriaiheinen kirja-arvostelu, jonka ajattelin kiinnostavan Psykedeliön lukijoita. Se menee näin:

***

Sain tässä hiljattain luettua jo vuosikausia lukulistallani olleen psykedeelihistoriikin, Jay Stevensin kirjan Storming Heaven – LSD and the American Dream (1987). Teos kartoittaa psykedeelien matkaa länsimaisessa kulttuurissa, lähtien sveitsiläisen kemisti Albert Hofmannin ensikohtaamisesta LSD:n kanssa, ja päättyen 60-luvun loppuun, jolloin psykedeelitutkimukset oli pantu säppiin ja deelejä omin päin käyttäneet ajettu ahtaalle.


Kirja kuvaa niitä erilaisia lähestymistapoja, joilla deelitutkimusta lähdettiin viime vuosisadan puolivälissä toteuttamaan, sekä psykedeelien leviämistä tutkimusympyröiden ulkopuolelle. Opus maalaa selkeän kuvan siitä, kuinka psykedeeleihin aluksi suhtauduttiin suurella mielenkiinnolla ja innostuksella, ja kuinka ilmapiiri alkoi sitten asteittain kääntyä psykedeelivastaisemmaksi. Erityisen laajasti teos seuraa Timothy Learyn matkaa Harvardin psykologista vastakulttuurin ja vallankumouksen ikoniksi, jota Nixon tiettävästi kutsui "Amerikan vaarallisimmaksi mieheksi". Runsaasti huomiota saa myös Yksi lensi yli käenpesän -kirjan johdosta tunnetuksi tullut Ken Kesey Merry Pranksters -ryhmineen. Näiden lisäksi käsittelyssä ovat myös mm. Huxley, Watts, Ginsberg, Kerouac, beatnikit ja hippiliike. Jonkin verran sivutaan myös 60-luvun psykedeelisen musiikin skeneä. CIA:n kyseenalaisia deelikokeita (esim. "annetaan bordellin asiaakkalle salaa huumeita ja havainnoidaan seurauksia puoliläpäisevän peilin takaa") ei myöskään unohdeta.

Yksi syy sille, miksi pidän kirjan kuvaaman aikakauden meininkeihin perehtymistä nykyäänkin relevanttina on se, että sen kautta voi hahmottaa, minkälaiset asiat 60-luvun deelikulttuurissa kusivat, ja ammentaa sen pohjalta ymmärrystä jutuista, jotka on syytä toteuttaa tällä kertaa toisin.

Seuraava lainaus kuvaa kiinnostavasti tutkijamaailman sisäisiä jännitteitä psykedeeliasian tiimoilta: "In their enthusiasm [the researchers] returned from the Other World with a child-like energy that was often obnoxious to their middle-aged peers. They cut corners and bruised feelings and this more than anything contributed to the jealousy that lay behind the aura of "bad science" that began to surround LSD therapy." Osalla tutkijoista alkoi muodostua voimakas "me ollaan koettu jotain mitä noi ei" -klikki, jollainen ei varmasti edesauta sujuvaa keskinäistä vuorovaikutusta ja rakentavaa tieteellistä meininkiä. Muutenkin psykedeelien vaikutukset ihmisten persoonallisuuteen olivat paikoitellen aika vaikeaa nieltävää etenkin niiden vaikutuksia omakohtaisesti tuntemattomille. 

MAPSin Rick Doblin on sanonut pitävänsä yhtä suurimmista 60-luvun virheistä liian voimakasta vastakkainasettelua: "one of the bigger things of where I think Tim Leary went wrong, was this idea of the counterculture. And of course the culture itself was so repressive and was sort of pushing people in that direction, but our sort of lesson from the 60s is that we’re not wanting to be the counterculture. We want to be a part of the culture – the mainstream culture – and psychedelics aren’t inherently destructive of culture and people’s participation in it."

Vaikka psykedeelien käyttöön kohdistunut vastareaktio olisi hyvin mahdollisesti tapahtunut ilman Timothy Learyakin, oli Learyllä merkittävä vaikutus psykedeelikulttuurin ensimmäisen aallon ottamiin uomiin. Alettuaan hahmottaa psykedeelien potentiaalia ja ärsyynnyttyään psykologian, lääketieteen ja ylipäänsä tiedemaailman konservatiivisuuteen ja muutoksen hitauteen, Leary alkoi kääntää selkäänsä akateemiselle maailmalle ja ajaa psykedeeliasiaa muilla keinoilla. Hänen pyrkimyksenään oli mahdollisimman tehokkaasti edesauttaa modernin ihmisen itseoivallusta ja sosiaalisten normien kumoamista, tavoitteenaan uusi ihminen – luova, ekstaattinen, estoistaan vapautunut, yksilöllistä luontoaan vapautuneesti toteuttava olento, joka olisi tietoinen myös maailmamme ekologisista realiteeteista.

Learyn visio psykedeelimatkaoppaan ammatista: "A medical degree doesn't equip one to pilot a jet plane, or to understand the incredible complexities of consciousness. The LSD experience is so novel and powerful that the more you think you know about the mind, the more astounded and frightened you'll be when your consciousness starts to flip you out of your mind. A new profession of psychedelic guides will inevitably develop to supervise these experiences. The training for this new profession will aim at producing the patience of a first-grade teacher, the humility and wisdom of a Hindu guru, the loving dedication of a minister-priest, the sensitivity of a poet, and the imagination of a science fiction writer."

Learyn jalot päämäärät kompastuivat nähdäkseni mm. siihen, että hänellä oli liian kova kiire, sekä siihen, että hän oli liian varma itsestään ja asiastaan, eikä ymmärtänyt (tai halunnut uskoa), että status quon liian nopea järkyttäminen voi johtaa tuntuvaan vastareaktioon. 60-luvulle tultaessa psykedeeleihin suhtauduttiin vielä laajan optimistisesti, mutta vuosikymmenen edetessä ilmapiiri alkoi kääntyä yhä epäluuloisemmaksi, suorastaan vihamieliseksi. Leary uskoi, että jos tarpeeksi monet kokevat psykedeelien avaaman toisen maailman ja integroivat kokemuksensa mielekkäällä tavalla, syntyy positiivinen lumivyöry, jota mikään ei pysty pysäyttämään, ja joka päätyy totaalisesti mullistamaan koko elämäntyylimme. Hän myös (ainakin hetkittäin) uskoi tarvittavan kriittisen massan jo täyttyneen, ja piti kulttuurimme totaalista mullistumista muutamien vuosien kuluessa täysin vääjäämättömänä.

Timothy Learyn hahmoon kiteytyy mielestäni monia psykedeeleihin liittyviä ristiriitaisuuksia. Pidän häntä inspiroivana, mutta samanaikaisesti myös joltain osin vastenmielisenä hahmona. Leary oli monessa mielessä edelläkävijä ja uskaltaisin kutsua hänen aivoituksiaan hetkittäin nerokkaiksikin, mutta hänen lähestymistavassaan (ja henkilökohtaisessa elämässään) oli myös paljon kyseenalaista. Ainakaan tämän kirjan perusteella ei välity kuvaa siitä, että hän olisi liiemmin tutkaillut omia tekemisiään ja asenteitaan kriittisessä valossa.

Yksi kirjan useammankin henkilökuvan kautta ilmentämistä tosiasioista on se, kuinka psykedeelien edesauttama tilapäinen egon mureneminen ei väistämättä johda pitkällä aikavälillä myötätuntoisempaan käytökseen tai aidosti tasapainoisempaan egofunktioon (jonka voisi määritellä vaikkapa prosessiksi, jonka myötä ihminen käsittää roolinsa itseään suuremman kokonaisuuden osana ja pyrkii tuomaan ympärilleen hyvää, itseään ja omia yksilöllisiä tarpeitaan ylikorostamatta). Kenellekään erilaisia itsetuntemuksen menetelmiä tutkineelle ei liene yllätys, että vaikka ego kuinka monta kertaa tahansa murskautuisi, sen tilalle on aina mahdollista rakentaa uusi, entistäkin itsekeskeisempi versio. Egon hetkellinen haihtuminen ei pelasta ajatusvinoumilta tai kognitiivisilta sokeilta pisteiltä; nöyryyden oppiminen vaatii nöyryyden harjoittamista. Voisi kuvitella, että sellaisessa kulttuurissa, jonka tasapainoiseksi osaksi psykedeelien käyttö on integroitu, ja jossa set&settingiin kiinnitetään oikeasti huomiota, messiaspärähtelyt ja muut egotripit asettuvat helpommin rakentavampaan kontekstiin, kokeneempien pitäessä edes jonkinlaista jöötä.

Toinen kiteytys psykedeelikulttuurin kaksijakoisuudesta on 60-luvun puolivälin San Franciscon Haight-Ashbury-alue, jossa hetken ajan vallinnut, psykedeelien olennaisesti edesauttama vahvan utooppinen optimismin henki väistyi itsetuhoisen sekoilun tieltä. Valtavaa luovaa potentiaalia ilmentänyt, verrattain viaton skene alkoi vetää puoleensa yhä enemmän hyväksikäyttäjiä, opportunisteja ja yleistä paskaa meininkiä. Kun länsimaissa ei yksinkertaisesti ollut psykedeeleihin liittyviä traditioita, monet tajuntaansa luodanneet vetivät homman överiksi: ilman kokeneempien tukea voi olla hankala hahmottaa, missä kohtaa vapauden hurma alkaa ottaa enemmän kuin antaa, kääntyä tuhoisaksi pakkomielteeksi. Monet mielensä uudenlaisille kokemuksille ja katsantokannoille avanneet suhtautuivat avomielisesti myös hedonistisen kamakulttuurin tuhoisimpiin ilmenemismuotoihin, jotka ilmenivät psykedeelien ongelmakäytön lisäksi esimerkiksi holtittomana opiaattien ja stimulanttien kiskomisena. Vastuuttomaksi äityvä douppimeininki vetää luonnollisesti puoleensa myös järjestäytynyttä rikollisuutta väkivaltaisine lieveilmiöineen. Tämän lisäksi psykedeeli- ja hippikulttuuria toki myös demonisoitiin ankaralla otteella, ja huumesota polkaistiin käyntiin aivan uudenlaisella teholla. Vuosikymmenen lähestyessä loppuaan monet niistä, jotka kokivat ammentaneensa psykedeelikokemuksistaan konkreettista ja pysyvämpää hyvää, alkoivat pitää tästä elämänsä osa-alueesta selkeästi matalampaa profiilia.

Storming Heaven käsittelee teemojaan laajasti ja mukaansatempaavasti; tämän teoksen luettuani olen entistäkin nälkäisempi lukemaan aiheesta lisää. Hyvää kamaa, suosittelen lämpimästi kaikille psykedeelikulttuurin historiasta kiinnostuneille. Seuraavaksi aihepiirin tiimoilta pitäisi varmaankin lukea Martin A. Leen ja Bruce Shlainin niinikään kehuttu Acid Dreams – The Complete Social History of LSD.

Tuesday, October 20, 2015

Norjalainen asianajaja lupaa ilmaista lakitukea psilosybiinisienten keräämisestä syytetyille

Alkuperäinen artikkeli (käännetty google translaten englannintaman artikkelin kautta; alkuperäisteksti norjaksi): Elden-jurist forsvarer fleinsopp-brukere gratis, Dabladet.no, 05.10.2015

"Keskittyminen silokkien poimijoiden rankaisemiseen halventaa kaltoinkohdeltuja lapsia"

Poliisi vangitsi lokakuun alussa sieniä poimineen naisen Norjan Eidsvollissa. Tämä sai Elden -lakifirman asianaja Inger Zadigin tarjoamaan apuaan.

"Ei ole hyväksyttävää, että poliisi jahtaa rauhallisia sientenkerääjiä metsissä [olkoonkin, etteivät silokit pääsääntöisesti kasva metsissä --suom. huom.] samanaikaisesti kun väkivaltarikoksia jää selvittämättä "resurssipulan" vuoksi", Zadig kirjoittaa Facebook-päivityksessään, jota on tätä kirjoitettaessa tykätty jo lähes 3,000 kertaa ja jaettu yli 600 kertaa.

"Pro bono" 

Zadig toteaa, että sienestäjien jahtaamisen priorisointi "tekee pilkkaa lasten oikeuksista" sekä kansalaisten vaatimuksista liittyen resurssien oikeudenmukaiseen ohjamiseen.

Närkästyksensä innoittamana hän ilmoitti tarjoavansa lakiapua ihmisille, joille on tullut psilosybiinisienten poiminnasta lakiseuraamuksia:

"Kuka tahansa, joka on suippumadonlakkien poimimisesta johtuen joutunut ongelmiin virkavallan kanssa voi ottaa minuun yhteyttä. Lupaan puolustaa syytettyjä oikeudessa pro bono."

Dagbladet-lehden haastattelussa hän selittää, että pro bono tarkoittaa tässä tapauksessa ilmaista, ja että hän hoitaa tapauksia vapaa-ajallaan. Ei liene ihme, että hän kertoo saaneensa jo "valtavan määrän yhteydenottoja".

"Kyse ei ole huumekaupasta"

Zadig reagoi, koska sientenpoimijoihin keskittyminen vie resursseja tärkeiltä asioilta.

Sama kritiikki yltää poliisin lisäksi muihinkin toimijoihin, esimerkiksi oikeusistuimiin ja rangaistuslaitoksiin. Hän myös huomauttaa, että sientenpoimijoita pidättävillä poliiseilla ei ole syytä olettaa paljastavansa yksittäisiä kerääjiä pidättämällä rikollisjärjestöjä, toisin kuin jos kohteena olisivat vaikkapa kokaiinia hallussapitäneet [vaikkakin voidaan myös kysyä, onko yksittäisten kokaiininkäyttäjienkään lähestyminen kriminaalipolitiikan keinoin, tarkoituksena saada sen avulla haaviin isompia tekijöitä, moraalisesti ja rationaalisesti ajateltuna perusteltua, ottaen huomioon ne niin yksilöihin kuin yhteisöihinkin kohdistuvat haittavaikutukset, joita tavallisten käyttäjien rankaisemisella tuppaa olemaan --suom. huom.].

"Psilosybiinisieniin ei liity salakuljetusta tai muita rikollisuuden lieveilmiöitä. Ne luokitellaan eri päihdeaineiden vaarallisuutta arvioivissa selvityksissä johdonmukaisesti vähiten vaarallisten aineiden joukkoon," hän toteaa.

Hänen mielestään poliisin voimavarojen keskittäminen pieniin huumerikoksiin lähettää vääränlaisia signaaleja etenkin, kun poliisin resurssipulasta puhutaan jatkuvasti.

"Käytännöt eivät perustu faktatietoon"

Zadigin näkemyksen mukaan poliisien toiminta ja huumausainelait ohjaavat ihmisiä käyttämään psilosybiinisienten sijaan haitallisempia aineita, esim. alkoholia, mitä hän pitää surullisena. [Myös psilosybiinisienillä on potentiaaliset (lähinnä psyykkiset) haittavaikutuksensa, jotka on pääsääntöisesti estettävissä oikeanlaisella valmistautumisella. --suom. huom.]

"Päihdepolitiikka ei perustu faktatietoon ja tutkimuksiin," sanoo Zadig, jolle on kirjoituksensa myötä lähetetty jo kymmeniä sienten poiminnan lakiseuraamuksiin liittyviä kysymyksiä. Hänelle on tullut myös asiaan liittyviä työtarjouksia.

Asianajajan kannanotto on löytänyt yleisönsä: Hänelle on kirjoituksensa jälkeen lähetetty Facebookissa jo parisen sataa kaveripyyntöä.

Romeriken poliisilaitokselta ei onnistuttu tavoittamaan ketään haastateltavaksi artikkelia varten.

HALLDOR HUSTADNES



Suomentajan kommentti:

Mistä löytyvät Suomen Zadigit? Oletko sinä lakiasiantuntija? (Tai tunnetko sellaisia? Jos, niin linkkaa tämä blogaus heille!) Haluatko tarjota tarvitseville tukeasi päihdelainsäädännön tulkitsemisen tai muunlaisen aihepiiriin liittyvän konsultaation alueella? Kiinnostaisiko ottaa aiheeseen julkisesti kantaa tai neuvoa tarvitsevia yksityisesti? Kaikenlaiselle avulle on tarvitsijoita! Ota yhteyttä Psykedeliöön joko laittamalla Psykedeliön FB-sivun kautta privaviesti tai mailaamalla aukikco@gmail.com niin keskustellaan mahdollisuuksista!